Meistä

Tilaa ideoille

Tarjoamme monipuolisesti remontti- ja sisustuspalveluita Oulussa ja sen lähialueilla. Room Boom on perheyritys joka on perustettu vuonna 2006. Siitä lähtien olemme kartoittaneet osaamistamme ja kasvattaneet asiantuntevaa asentajatiimiämme useampia henkilöitä työllistäväksi täyden suunnittelu- ja remonttipalveluiden yritykseksi.

Olemme osaava, reipas ja luotettava remonttikumppanisi teitpä sitten pientä pintaremonttia tai koko talon kattavaa saneerausta. Meiltä hoituu hommat aina suunnittelusta asennukseen saakka asiakkaan toiveita kuunnellen, sekä kotia kunnioittaen.

Työmme on tehokasta ja laadukasta. Yhteistyöverkostomme kautta hoidamme paikalle päälle luotettavat osaajat sopivassa aikataulussa.

Tarinamme

Valmistuin Kuopion Muotoiluakatemiasta vuonna 2006 ja kasvattelin vatsassani perheemme esikoista. Raskaushormoneista tai mistä lie vasta ammattiin valmistuneen touhusta ja tarmosta puhkuen halusin perustaa oman sisustussuunnittelupalveluita tarjoavan yrityksen välittömästi valmistuttuani.

Otin yhteyttä serkkuuni, joka toimi graafikkona ja pienen yhteisen aivoriihen jälkeen yritykselläni oli meidän molempien mielestä hieno nimi: Room Boom. Muutama päivä myöhemmin oli myös logo sekä iskevä myyntilause ”Tilaa ideoille”.

Marssin tilitoimistoon sekä patentti- ja rekisterihallituksen toimistolle ja pian minulla olikin toiminimi Room Boom kaupparekisterissä. Anoin starttirahaa, jonka saamisen edellytyksenä oli käydä lyhyt yrittäjyysvalmennus. Valmennuksessa minua varoiteltiin siitä, ettei kahta lasta, yritystäni sekä esikoistani, kannattaisi yrittää synnyttää yhtäaikaisesti. Jätin sen kommentin vähemmälle huomiolle.

Suunnittelutyöt lähtivät rauhallisesti etenemään vauvan odottelun ohella. Ensimmäiset asiakkaat löytyivät lähipiiristä ilman suurempia ponnisteluja markkinoin suhteen. Jouluna 2006 syntyi vauva ja pienen äitiyslomailun jälkeen jatkoin suunnittelutyötä kotiäitiyden ehdoilla.  Hyvien yhteistyökumppaneiden sekä kiivaasti paukkuvan viidakkorummun ansiosta suunnittelutyötä oli kohta kokopäivätoimiseksi työksi saakka.

Saneerauskohteiden sisustussuunnitelmia tehdessä huomasin kuinka tärkeää on, että suunnitelman toteuttaa remonttiporukka, jolla on homma hallussa ja kykyä tehdä yhteistyötä niin suunnittelijan kuin asiakkaan kanssa. Puhuin asiasta kotona ja saimme käsistään kätevän mieheni Samin kanssa kuningasidean laajentaa toimintaamme remonttipuolelle. Mikä voisi olla parempaa suunnittelu ja toteutus saman katon alta! Samilla on päätoimi palomiehenä ja siten talous oli turvattu ja ideaa remonttipalveluista kannatti kokeilla.

Aluksi Sami teki työtä yhden miehen voimin ja eipä kestänyt kauaakaan, kun pystyimme palkkaamaan lisätyövoimaa. Hyvä että rohkeasti lähdimme toimintaa laajentamaan, sillä remonttipalveluista on sittemmin kasvanut meitä ja muutamia työntekijöitämme sekä yhteistyöyrittäjiä työllistävä kokonaisuus.

Tilaa ideoille – se kuvaa edelleen meidän toimintaamme todella hyvin. Olemme iloisia siitä, että saamme käyttää luovuuttamme ja antaa ideoita sekä vinkkejä asiakkaillemme ja mikä parasta saamme toteuttaakin ne ihan itse. Asiakkaan aito kuunteleminen, ahkera asenne työhön ja laadukas työnjälki ovat meitä kantaneet.

 

Olemme pitäneet silmät ja korvat auki uusille ideoille niin yrittäjyyteen kuin työntekoon liittyvissä asioissa. Olemme ajanhermolla uusien materiaalien, työtapojen ja verkostoitumisen suhteen.  Meitä työllistävät yhteistyökumppanimme ovat kultaakin kalliimpia turvaamaan yritystoimintaamme.

Vuonna 2006 eräs kokenut yrittäjä pyöritteli päätään minun kertoessani alkavani sisustussuunnittelijaksi toiminimellä. Taisi hän sanoa, että siinäpä vasta hankala ala ja aivan liikaa kilpailua Oulun alueella. Tässä kaksitoista vuotta myöhemmin voin todeta, että kyllä kannatti alkaa! Kannatti myös laajentaa suunnittelutyötä asennuspuolelle ja totisesti kannatti lähteä tekemään se yhdessä mieheni kanssa.

Vuonna 2018 olen Room Boom Oy:n toimitusjohtaja. Erityisen ylpeä olen siitä, että olemme perheyritys ja voimme tarjota työpaikan, jossa työntekijämme viihtyvät ja saavat toteuttaa ja kehittää itseään kukin toivomallaan tavalla. Perhekin on kasvanut muutamalla lapsella lisää kahdentoista vuoden aikana, ja nähtäväksi jää saammeko perheyritykseemme työntekijöitä ja yrittäjiä omasta väestä.

-Noora

Oletko uudistamassa kotiasi?

Toteutamme kaikenlaiset kodin remontit suunnittelusta asennukseen saakka.
Työskentelemme asiakasta kuunnellen ja kotia kunnioittaen.